Umberto Eco: Kauneuden historia

WSOY 2008

Umberto Econ toimittama Kauneuden historia perustuu vuonna 2002 julkaistuun cd-romiin. Kirjan Umberto Eco on kirjoittanut Girolamo di Michelen kanssa. Kirja käsittelee kauneuden historiaa läntisessä kulttuuripiirissä, pääosin Euroopassa. Kirja tarjoaa laajan historiallisen kuvauksen kauneudesta aina antiikista lähes nykypäivään. Kauneus on kirjassa ymmärretty laajasti – kyse ei ole vain naiskauneudesta eri aikakausina, vaan myös filosofian tai teologian käsityksistä kauneudesta yleensä.

Kirjan johdantoluvussa esitellään hyvin kirjan pyrkimykset ja pohditaan esimerkiksi käsitteiden kaunis, hyvä ja kauneus merkitystä. Kirjan ote on tavallaan myös filosofinen, pohdiskeleva. Tavoitteena on käsitellä kauneuden ideaa eri vuosisatoina, kertoa mitä ihmiset ovat milloinkin pitäneet kauniina ja tuoda eri aikakausien sisälläkin toisistaan poikkeavia käsityksiä esiin. Tässä kirja myös onnistuu hyvin. Käsityksiä kauneudesta valaistaan erityisesti taideteosten kautta, mutta yhtä tärkeä rooli on aikalaiskirjailijoiden ja filosofien kirjoituksilla, joita on otettu kirjaan mukaan hyvinkin runsaasti. 

Johdannon jälkeen on usea sivu kuvasarjoja eri aikakausien käsityksistä esimerkiksi kauniista alastomasta naisesta tai miehestä, kasvoista, vartalon suhteista ja neitsyt Mariasta. Tällainen läpileikkaus on ihan paikallaan, sillä lukija saa heti käsityksen siitä, miten kauneuden ideat ovat muuttuneet ajan kuluessa. Varsinaiset pääluvut on jaettu alalukuihin, joista ensimmäiset johdattavat lukijan kulloinkin käsillä olevaan aikakauteen tai teemaan. Luvut eivät ole itsessään pitkiä, mutta tuovat asian selkeästi ja mielenkiintoisesti esiin. Runsas ja hyvin valittu, upea kuvitus puhuu myös paljon puolestaan. Lukija voi myös tutustua itse kunkin aikakauden kirjailijoiden ja filosofien kirjoituksiin kauneudesta, sillä taiten valitut otteet kirjallisuudesta on aseteltu aina kyseisen luvun yhteyteen, joten lukija voi samalla tai myöhemmin syventyä kuhunkin lainaukseen. Kirja toimii eräänlaisena käsikirjana, joka mahdollistaa syvemmän perehtymisen aiheeseen. Ansiokasta mielestäni on se, että erilaiset lainaukset kirjallisuudesta on tuotu näinkin runsaasti taideteosten ja itse kirjan tekstin yhteyteen. Näin Kauneuden historia ei jää pelkästään kuvateokseksi, vaan mahdollistaa lukijalle paremman pääsyn kunkin aikakauden historiaan ja käsityksiin.

Kirja etenee kronologisesti mutta keskittyen erilaisiin teemoihin kertoessaan kauneuden historiasta. Temaattinen käsittely tuo kiinnostavuutta kronologisen esityksen rinnalle. Näin on myös mahdollista vertailla eri aikakausien käsityksiä mutta tuoda esiin myös toisistaan poikkeavia näkemyksiä yhdenkin aikakauden sisällä. Kauneutta ei siis käsitellä vain ihmisen fyysisenä kauneutena vaan laajempana käsitteenä. Käsittelyssä osansa saavat esimerkiksi musiikin, numeroiden, valon, hirviöiden, rakennusten ja koneiden kauneus. Keskiajan kauneuskäsitysten erittäin monipuolinen ja innostava käsittely oli erityisen mielenkiintoista luettavaa, sillä usein laajoissa esityksissä keskiaika jää puristuksiin antiikin ja renessanssin väliin, eikä pääse esiin omana kokonaisuutenaan. Kirjoittajat eivät muutenkaan tyydy pelkkään yleisesitykseen kunkin aikakauden kauneuskäsityksistä, vaan tuovat esiin myös ristiriitoja ja toisistaan poikkeavia näkemyksiä. Teksti etenee kirjassa sujuvasti ja selkeästi. Yleisemmän esityksen joukossa on aina myös valaisevia esimerkkejä.

Kirja kattaa myös 1900-luvun aina 60-luvulle asti. Nykytaiteen käsittely ja massamedian luoman kauneuskuvan esittely on toki paikallaan, mutta kuten kirjoittajat itsekin toteavat, arviointi on vaikeaa mitä lähemmäs nykyhetkeä tullaan. Historiallinen perspektiivi on ehkä kapea, mutta silti jäin kaipaamaan hieman tarkempaa analyysiä lähihistoriasta tai miksei jopa nykyajasta.

Kirja on laaja ja monipuolinen esitys kauneudesta ja sen eri puolista eri aikakausina. Juuri tämä on yksi kirjan ansioista. Usein kauneudesta kertovat kirjat keskittyvät vain naiskauneuden muutoksiin eri aikoina, eivätkä siten tarjoa syvempiä tai monipuolisempia näkemyksiä aiheeseen. Kulttuurihistoria kulkee kirjassa mukana pienin askelin. Näin lukija ymmärtää paremmin taustat muutoksille, joita myös käsitellään. Kirja toimii loistavasti myös eri tasoilla – sitä voi selailla silmän iloksi tai perehtyä hyvinkin tarkkaan kulloinkin kiinnostavaan teemaan ja aikakauteen. Kirjan lopussa on myös hyvä lista lainatusta kirjailijoista ja heidän teksteistään sekä taiteilijoista ja taideteoksista. Kirja itsessään on kaunis esine upeine kuvineen, eikä vähiten taitavan taiton ansiosta. 

Kirja WSOY:n sivulla 

Minun Waltarini

Mika Waltari ja minä olemme ystäviä. Voisi jopa sanoa, että hän on yksi vanhimmista ja uskollisimmista ystävistäni. Hän on ollut sitkeästi läsnä ja avannut monia ovia, ikkunoita ja polkuja aiemmin minulle tuntemattomiin maailmoihin.

Ajallisesti tämä on toki mahdotonta. Mika Waltari syntyi sata vuotta sitten. Hän kuoli elokuun lopulla vuonna 1979. Noin yhdeksän kuukautta myöhemmin minä synnyin. Pitäisikin ehkä sanoa, että Mika Waltarin kirjoittamat kirjat ovat ystäviäni. Kirjat kuitenkin kertovat paljon myös kirjoittajastaan, joten omasta puolestani olen ystävystynyt Mikan kanssa jo kauan sitten.

Tuttavuutemme alkoi Sinuhe egyptiläisestä. Luin sen ensimmäisen kerran 12-vuotiaana. Paljon jäi varmasti ymmärtämättä pikkuvanhalta minältäni, mutta kirja sai otteen minusta. Se järkytti, ihastutti, kiinnosti. Historia muuttui eläväksi. Olen palannut Sinuhen pariin useasti. Eri-ikäisenä kirja antaa aina uusia asioita ja pohdinnan aiheita. Hyvän ystävän lailla se haastaa ajattelemaan, pysäyttää tärkeiden asioiden äärelle. 

Mika Waltari on paitsi ystäväni myös historianopettajani. Mikael Karvajalka avasi minulle Euroopan historiaan ennen kulkemattoman polun. Mikael Hakim puolestaan avasi oven minulle uuteen, tuntemattomaan maailmaan, joka salpasi hengen. Haltioiduin siinä määrin, että pyrin yliopistoon lukemaan arabian kieltä ja islamin tutkimusta. Mika Waltari oli suunnannäyttäjäni. Ystäväni jalanjälkiä seuraten päädyin kuitenkin Pariisiin enkä Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitokselle. Yksinäisen miehen junasta tuli kaukokaipuun myötä yksinäisen naisen juna. Tieni vei lopulta historian laitokselle, josta pääsin kulkemaan uusia tuntemattomia polkuja kaukaiseen historiaan. Tässä kiinnostuksessa ja alan valinnassa ystävälläni on ollut pitkäaikainen ja perustavaa laatua oleva vaikutus. 

Turms, kuolematon oli pitkään suosikkini, sen mystisyys valloitti. Kirjasta on myös peräisin lempisitaattini, joka varsinkin miehen kynästä peräisin olevana osoittaa suurta viisautta. "Sinun on opittava ymmärtämään, että tieteen logiikka ja naisen logiikka ovat kaksi eri asiaa ja että naisen logiikka on miehen kaikkea ymmärrystä ylempänä." Nuori Johannes sekä Johannes Angelos ovat myös vanhoja ystäviäni. Vaikka heidän kanssaan en kovin useasti vietä aikaa, he ovat kuitenkin läsnä, valmiita jatkamaan siitä mihin viimeksi jäimme. Ja kuten tosi ystävien kanssa, ajan kuluminen ei haittaa.

Parhaillaan tutustun Ihmiskunnan vihollisiin. Tutustuminen on ollut verkkaista, tunnustelevaa ja varovaista. Minusta alkaa kuitenkin tuntua, että meistä on tulossa ystäviä. Tätä ei voi sanoa Valtakunnan salaisuudesta. Täysin omista ennakkoluuloistani johtuen hylkäsin vuosia sitten orastaneen tuttavuuden. Jätin kirjan kesken. Tätä ei yleensä koskaan tapahdu. Voi olla, että aikaa on nyt kulunut tarpeeksi tarttua tuon tuntemattoman käteen uudelleen. Vaikka ensikohtaaminen ei sujunutkaan hyvin, se ei välttämättä estä myöhempää tutustumista. Aavistan, että toinen osapuoli on valmis. Tiedänhän hänestä kuitenkin etukäteen jo jotain. Viipyilevä, pohdiskeleva ote, joka vie syvien ajatusten äärelle, on jo tuttu. 

Ystävästäni Mika Waltarista kuultaa hänen teostensa läpi tietty yksinäisyys, tieto siitä, että loppujen lopuksi ihminen on yksin, erillinen kaikista muista. Tunnistan tämän erillisyyden kokemuksen myös itsessäni. Ehkä siksi ystäväni tuo myös lohtua. Historiaan uppoutuminen ja tarinoiden kertominen on toki myös älyllistä kiinnostusta menneisyydestä, uteliaisuutta, halua ymmärtää ja kertoa muille. Itselleni, ja uskon että myös ystävälleni, kyse on myös pakenemisesta historiaan, itsensä unohtamisesta. Tätä eskapistista taipumusta on ehkä vaikea tunnustaa. Yksinäisyyttä voi paeta menneisyyteen. Koen jakavani myös ystäväni pessimistisen, jopa osittain fatalistisen, mutta pohjimmiltaan humaanin elämännäkemyksen. Ajan kuluminen on myös lohdullinen asia, mutta se altistaa melankolialle. 

Haluan kiittää ystävääni sammumattomasta historian lumon herättämisestä, loistavista tarinoista. Kiitän myös niistä lukuisista oivalluksista, mietinnöistä ja ajatuksista, joita hän on herättänyt. Varovasti rohkenen kiittää myös sielunkumppanuudesta, yksinäisyyden jakamisesta. Tämä ystävyys kestää läpi elämän.