sunnuntai 15. toukokuuta 2011

The Tragedy of Arthur by William Shakespeare


The first modern edition of his great lost play. With an Introduction and Notes by Arthur Phillips.  
 Randomhouse 2011


Romaani lähtee liikkeelle asetelmasta, jossa kirjailija Arthur Phillips kirjoittaa varsin omaleimaista johdantoa Shakespearen kauan kadoksissa olleeseen ja epäaidoksi epäiltyyn näytelmään. Romaani ei siis varsinaisesti ole romaani, vaan kuningas Arthurista kertovan näytelmän esipuhe.

Itse esipuhe on pitkälti Phillipsin kertomaa omaelämänkertaa, alkaen lapsuudesta Minnesotassa. Tärkeässä roolissa on hänen kaksoissiskonsa Dana sekä romanttiseen, joskin vilpilliseenkin ”taikojen tekemiseen” viehtynyt isä, niinikään nimeltään Arthur Phillips. Vähitellen avautuva perhetarina keskittyy kaksosten nuoruuteen, isän erikoisiin tempauksiin sekä Shakespearen monimutkaiseen merkitykseen perheen sisäisen dynamiikan osalta. Kirjailija Phillipsin tyyli on viehättävän muisteleva, avaa vähitellen tarinaa ja tapahtumia syvemmälle sisältäen myös hienovaraista joskin melankoliaan taipuvaa huumoria.

Isä ja Dana rakastavat Shakespearea, Arthur ei — ja hän kokee olevansa ulkopuolinen. Salattu 1900-luvun alun Shakespearen näytelmän painos ilmestyy tarinaan isän hyllystä. Tämä Tragedy of Arthur on ainoa, josta Arthur yllätyksekseen pitää. Myöhemmin Dana kääntyy kouluaikoinaan antishakespearelaiseksi ja yrittää todistaa kaikin keinoin, että Shakespeare ei kirjoittanut näytelmiään, vaan kirjoittajina oli kaksi muuta miestä ja kehittää tästä lopulta kuvitteellisen kilpailuasetelman, joka liittää toisen näistä kirjoittajista oman sukunsa tarinaan, salaisuus, joka odottaa paljastumistaan. Koko tämä episodi on yritystä kostaa isälle tämän epäonnistumiset, vankila-ajat, eli poissaolon Danan (ja Arthurin) elämästä.

Tarinassa olennaista on nimenomaan tarinoiden kertominen, totuus, sepitteen suhde oikeaan elämään, tarinoiden tuoma nautinto lukijalle. Tämä kaikki on kiedottu Phillipsin perhetarinaan, Shakespearen näytelmiin ja henkilöön, näiden omituisiin keskinäisiin (tosiin vai fiktiivisiin?) yhtymäkohtiin. Isän rooli illuusioiden keksijänä ja ylläpitäjänä, mestarillisena tarinankertojana vai epäonnistuneena isänä ja huijarina, on tarinassa keskeistä, kuten myös kaksosten keskinäinen suhde, saumaton yhteys, jota Arthur erityisesti kaipaa ja etsii, muttei löydä muualta kuin siskostaan.

Välillä kirjailija Phillips hyppää alkuperäiseen tarkoitukseensa ja kertoo jotain itse Arthur-näytelmästä, mutta palaa pian taas perhetarinansa pariin. Kertomus etenee ajassa, käy läpi muutaman kohdan opiskeluaikoja, työelämää, Arthurin vaeltelua Euroopassa ja lopulta asettumista Prahaan vaimon ja kaksospoikien kanssa. Tarina loikkaa lähelle nykyaikaa, kun pitkän pohjustuksen jälkeen taas vankilassa oleva isä paljastaa vanhan tallelokeron sijainnin, josta lopulta paljastuu 1500-luvun lopun kirja, Shakespearen ennen tuntematon Arthur-näytelmä.

Shakespeare ja suhde isään ovat tarinan keskeisiä elementtejä - kaikki pyörii näiden ympärillä, muu elämä on ikään kuin sivuosassa, vaikka siitä kerrotaan mielenkiintoisestikin. Tarina vie mukanaan, on koskettavakin kuvatessaan Arthurin kaipausta ja pettymyksiä, suhdetta siskoon ja rakastumista samaan naiseen siskon kanssa.

Häilyminen toivon ja epätoivon, uskon ja epäuskon, luottamuksen ja pettymyksen välillä kuvaa niin Arthurin ja hänen isänsä suhdetta kuin myös Arthur-näytelmän aitouden selvittämisprosessia. Välillä esiin tuotu sekä Danan että Arthurin jonkinasteiset kaksisuuntaiset mielialahäiriöt tai masennusalttiudet kuvastavat tätä kaksijakoista suhdetta myös. Kirjailija Phillips kuvaa pitkällisesti neuvotteluja kustantajan kanssa näytelmän julkaisemiseksi ja sen autentisaatioprosessia. Arthur on alkanut uskoa näytelmän — ja isänsä rakkauden — aitouteen, mutta isän kuoltua vähän aikaa vankilasta vapautumisensa jälkeen, Arthur löytää isän kirjoittaman muistilapun, joka taas romuttaa kaiken uskon sekä isään että näytelmään.

Romaanissa on välillä mukana kuvia ja sähköposteja, ikään kuin osoitukseksi itse esipuheen eli romaanin aitoudesta. Välillä kirjailija puhuu lukijalle suoraan, kehottaa katsomaan Googlesta, jos ei muuten usko. Nämä kohdat välillä pudottavat lukijaa tarinasta, mutta ovat varmaankin tyylikeino tämän kirjoitustavan, omalaatuisen muistelman, tunnustuksen ja esipuheen sekoituksessa, jolla on tarkoitus tuoda autenttisuutta tarinaan. Mutta myös ehkä leikitellä tarinan eri tasoilla, kuten koko romaani tekee, mistä myös sen viehätys syntyy, itse tarinan ohella.

Romaanin/esipuheen loppuratkaisu oli jotenkin epätyydyttävä. Näytelmän aitous/epäaitous jäi ratkaisematta, mikä ei sinänsä tarinan kannalta ehkä ole olennaista. Mutta henkilöiden tasolla lopetus ei ihan vakuuttanut. Arthurin ja Danan tyttöystävän Petran välinen suhde paljastuu Danalle, Petra on raskaana Arthurille, naiset — mukaan lukien kaksosten äiti — järjestävät rangaistuksen Arthurille: hän ei saa vuoteen olla missään yhteydessä kehenkään heistä ja hänen on annettava julkaista näytelmä (mistä Arthur oli jo vetäytymässä).  Tämä loppukohtaus Shakespeare-viittauksineen on jokseenkin outo ja epäuskottava muuten mukaansatempaavassa ja mielenkiintoisesti etenevässä tarinassa.

Tämä kaikki on siis niin kutsuttu esipuhe näytelmään, jonka aitoutta Artur siis ei usko, tunnustus, anteeksipyyntö, puolustuspuhe. Sitten alkaa itse näytelmä, The Tragedy of Arthur, lyhennelmällä näytelmän sisällöstä, jonka on kirjoittanut professori Ronald Verre. Viisinäytöksistä näytelmää on alaviitteillä kommentoinut sekä kirjailija Phillips että professori Verre, kommentoiden lähinnä sanastoa, mutta välillä myös näytelmän sisältöä: Arthur löytää viittauksia omaan ja isänsä elämään täten todistaen näytelmän isänsä tekemäksi väärennökseksi, kun taas Verre kommentoi päinvastoin, löytäen aitouden todistavia seikkoja.

Itse näytelmä sijoittuu varhaiskeskiajan Britanniaan, jossa kruunun perinyt Arthur taistelee valtakunnastaan, kruununperimys on epäselvää ja vastustajat petollisia. Näytelmä päättyy Arthurin kuolemaan taistelussa, mutta sota loppuu ja Britannia saa uuden kuninkaan.

Tarinana The Tragedy of Arthurin esipuhe oli mielenkiintoinen, leikitteli taitavasti tarinoilla ja spekulaatioilla, henkilöhahmot olivat uskottavia ja moniulotteisia. Ainoastaan loppukohtaus, tarinan ratkaisu, tuntui henkilöiden osalta jotenkin lattealta ja rakennetulta. Itse näytelmä ei herättänyt erityistä innostusta, tosin alaviitteet toivat sen paremmin yhteyteen itse tarinan eli esipuheen kanssa niiltä osin, kun kyse oli näytelmän aitoudesta. Kokonaisuudessaan hyvin rakennettu, monitasoinen tarina, loppunotkahduksesta huolimatta. Itse uppouduin näytelmän ympärille rakennettuun tarinaan niin, ettei näytelmän sisältö enää herättänyt kiinnostusta. Mutta kokonaisuuden kannalta on toki perusteltua, että näytelmän teksti on mukana romaanissa, siitä näytelmästähän lopulta kaikessa on kyse: Kuningas Arthurin kovasta kohtalosta, tragediasta. Mutta myös kirjailija Arthur Phillipsin elämän tragediasta.